HAPPENINGIT EKO EGOSSA

Järjestämme tiloissamme monenlaista toimintaa varsinaisen leipätyömme ohessa. On ollut kirjallista iltaa, astrologia-luentoa, Toscana-iltaa, taidenäyttelyitä jne. Palaute tapahtumistamme on ollut äärimmäisen ilahtunutta ja asiakkaamme odottavatkin jo kulloistakin ”tapahtumakalenteria” innokkaasti.

Sen sijaan jotkut ei-asiakkaamme ovat kovasti ihmetelleet näitä sessioitamme. ”Miten Finlandia-palkintoehdokkaat liittyvät kauneudenhoitoon?” tai ”miks niin Italialainen elämänmeno?” No, kauneuskäsityksemme on kenties vallitsevasta hieman poikkeava. Kauneus ei todellakaan ole pelkkää pintaa, vaikka tärkeää sekin. Itseään toteuttava ja omanlaistaan elämää viettävä on aina kaunis ja kukoistava. Siksi haluamme tarjota eväitä monipuoliseen itsensä toteuttamiseen erilaisten tapahtumiemme avulla.

Tunnelma on ollut poikkeuksellisen rento ja lämmin ja keskustelu on käynyt vilkkaasti. Eli selvästi on tarvetta tällaisille pienimuotoisille, persoonallisille illanvietoille.

Tänä keväänä tulossa on pohdintaa Sisäisestä kauneudesta (helmikuussa), enneagrammikoulutusta (maaliskuussa) ja Lauri Heikkilän taidenäyttely (toukokuussa). Tapahtumista ilmoitamme aina kuukauden asiakaskirjeessä. Otamme myös miellämme vinkkejä vastaan!

TERVETULOA TUTUSTUMAAN TAPAHTUMATARJONTAAMME!

NAISTEN PÄIVÄ EKO EGOSSA 8.3.2010
AVOIMET OVET klo 12.00-20.00

Couleur Caramel –kynnet kuin karkit! Nina Nylund BIO NATUREsta ja opiskelija Jenna Sainio SKY-OPISTOLTA esittelevät ranskalaisien luomumeikkisarjan kynsienhoitotuotteet ja lakat. Kolmen (3) kynsituotteen ostajalle lakkaus veloituksetta.

Urheiluhieroja, osteopatiaopiskelija Markus Karvinen (www.selkakeskus.fi) tekee ilmaisia kehoanalyysejä ja kertoo kuinka mahdolliset virheasennot vaikeuttavat naisenkin elämää!

”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää tanssista, mutta et ole uskaltanut kysyä”- nyt uskallat! Lumi Rae tanssikoulu HIGH HEELSistä vastaa kysymyksiimme ja kertoo tanssin hyvää tekevistä vaikutuksista.

Suomessa naisen elämä on helpompaa kuin monessa muussa maassa. Nyt pääsemme vaikuttamaan kehitysmaiden naisten elämän laadun kohentamiseen. Reputtajat Arja Ahonen ja Efosa Ogedegbe maistattavat REILUN KAUPAN kahvia, mehuja, suklaata ja kertovat kuinka reilua kauppaa suosimalla parannamme maailmaa.


VENUKSEN SUUDELMA –kirja esittelyssä klo 18.00-20.00. Astrologi Maarit Laurento vierailulla odotetun uutuusteoksensa kanssa. Maarit johdattaa meidät päivän päätteeksi naiseuteen, rakkauteen sekä itsensä ja muiden ymmärtämiseen. Kirjan ostajalle luvassa extrabonus: 7,50 € etuseteli, jonka voi käyttää kolmella eri tavalla joko Astro Barissa tai Huvila Härässä. Makupaloja kirjasta osoitteessa http://www.tammi.fi/naytesivut/ISBN/9789513154172

Kuohujuomaa tarjoilee Otso Askolin. Ja jottei juomat loppuisi kesken, pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaamme 6.3.2010 mennessä, kiitos!

KAIKKI MAAILMAN NAISET, YHDISTYTÄÄN! – ja nouskaamme yhdessä arjen yläpuolelle!
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

 

Käy tästä katsomassa myös voicen linkki! Elina kertoo kokonaisvaltaisesta ihonhoidosta.

Nautinnollista maaliskuuta,
T. Elina ja Johannat

Aikaisempia tapahtumia - napsauta tässä